maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hopeasompa 2014, Taivalkoski, toinen kilpailupäivä

Mäkihypyn ja yhdistetyn Hopeasompakisat Taivalkoskella on nytte sitte ohi ja kotona ollaan.

Eilen oli vuorossa toinen kisapäivä ja erikoismäen kilpailut. Olosuhteet pysyi edelleen loistavina ja kilpailut vietiin läpi tasapuolisissa olosuhteissa.

Aika rupeama se oli, mutta ihan kunnialla se meni. Mäessä ja mäkialueella näkyi onnellisia voittajia, pettyneitä kilpailijoita ja omaan suoritukseensa tyytyväisiä lapsia sekä mukana eläviä huoltajia ja valmentajia. Kilpailuissa vain se yksi voi olla paras.

Kisat oli iso tapahtuma paikkakunnalla ja moni kyläläinen oli saanut talkoohommia viikonlopuksi. Eivät tainneet olla ekaa kertaa asialla, kun kaikki löysi omalle paikalleen rutiininomaisesti.

Majoituspaikkana toimi Hotelli Herkko. Harmi kun päivät oli niin pitkiä että ei ehditty aamupalalle ja saunominenkin jäi väliin kun olisi ollut niin kiire kylpeä. Mutta tämän korvasi Herkon maittavat listaruuat ja joustava palvelu - kuten ennenkin. Torstai-iltana paikalla oli jopa elävää musiikkia!


Kuvagalleria tästä linkistä


Palkintojenjakoseremonia:





lauantai 22. maaliskuuta 2014

Hopeasompa 2014, Ensinmmäinen päivä


Hopeasomman ensimmäinen kisapäivä eli yhdistetyn kisat käytynä. Sääolosuhteet ei olis voinut paremmat olla. Urheilijoita oli valitettavasti aika vähän, mutta huomenna erikoismäessä pitäisi osallistujia olla enemmän. Nollan paikkeilla pyörivä lämpötila, käytännössä tyyni ja ajoittainen auringon pilkahdus teki kisasäästä loistavan. Mäet ja hiihtobaana oli vimpan päälle kunnossa ja kisat sujui joutuisasti. Pieni kämmi oli yhdistetyn pistearvoissa oli, mutta onneksi aktiivinen huoltaja huomasi virheen "vahingossa" ja aikaerot saatiin kuntoon ennen hiihto-osuutta. Valitettavasti yksi hylkäyskin jouduttiin tekemään varustekontrollissa, mutta sellasta se välillä on.

Tälläsiä otoksia tänään (puhelinlaatu)







perjantai 21. maaliskuuta 2014

Hiostava ilma

Sellanen siitä tuli, hiostava keli. Ja nyt ei ole kyse kesän ukkosista vaan kovasta lumipyrystä, joka teetti hommia niin, että sai paidan märäksi. Yöllä oli ennusteiden mukaisesti satanu reilu 10 cm lunta. Ja sama tuprutus jatkui ja jatkui. Ennuste piti paikkaansa ja sade väheni ja vihdoin loppui kahdelta ja tilalle tuli voimakas tuuli. Aamulla oli aika voimaton olo luonnonvoimia vastaan, mutta kyllä se siitä sitte suijui lopulta iha "ok".

Nyt on tuomareiden kanssa illallinen syöty maittavalta Herkon menulta ja nyt valmistaudutaan huomisen Hopeasompa yhdistetyn kisaan. Aamulla aikaisin mäelle - nyt toki on luvattu hienoa keliä!


torstai 20. maaliskuuta 2014

Hopeasompa lähestyy

Hopeasompailut ovat alkamassa. Eilen pakkailin tavarat ja paperit valmiiksi ja aamulla alkoi matka taas kerran Taivalkoskelle, missä kilpaillaan mäkihypyn ja yhdistetyn Hopeasompa kilpailut. Täälä olis mulle TA-tehtävät ja siksi tulin jo nyt torstaina paikalle. Ennakkovisiitti mäelle tehty. Mitään pitkälle menevää ei kannata ajatella, kun yöllä tänne tulee rankka lumimyräkkä. Kaikki asiat on suunniteltu, vaikka konkreettisia asioita on vasta vähän näkyvillä. Varmasti jotain on jäänyt huomaamattakin.

Sitten se matka tänne. Ei menny niinkuin Strömsössä. Ensin Seinäjoen keskustassa linja-auto tööttäsi takapuskuriin liikennevaloissa. Pieni täräys, lommoja ja sellasta. Tutkitaa myöhemmin mitä asialle tehdään. Oli
Ruoka ala VR. Ihan hyvää oli.
Ja uusi DuettoPlus ravintola-
vaunu
nimittäin "kiire" juna-asemalle... No sielähän oli kaikki parkkipaikat täynnä ja sormi melkein meni suuhun.Kummisetän parkkipaikka oli "lähellä", joten sinne sitten. No, jälkeenpäin kuulin että sekin meni yhen ruudun huti. Toivottavasti ei ole kovin kiivasta palautetta ikkunassa sunnuntaina. Kamat kantoon ja se reilu kilometri rivakkaa kävelyä. Ja aikaa jäi vielä 15 minuuttia. Aikainen lintu madon nappaa.. (ja toinen hiiri juuston). Kaksi selkäreppua, yksi selkä ja kipeä ranne. Saattoi olla näky. Toisesta repusta tuli mahareppu.

Loppumatka menikin suunnitelmien mukaan. VR oli ajallaan, samoin bussi. Ja vielä järjestävä seura hoiti mut tienposkesta hotellille. Kyllä kelepaa. Ja sainhan mä hienon piponkin! Virallinen kisapipo!


..vai miten se oli? Mutta meni ainaki päähän.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Vuoron vaihto





Neljä ja puoli viikkoa ranteen tukena ollut lasikuitulasta on nyt historiaa ja tilalle on vaihtunut irrtoitettava
rannetuki.

Huomattavasti paremmin soveltuu arkeen. Viimeviikolla tuntui että käytössä on 1,5 kättä, nyt hieman enemmän. Vielä tuntuu joissain liikkeissä kipua, mutta eiköhän tästä vielä käsi tuu.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tapparan tripla





Hieno veteraanien SM-kisapäivä takana ja Tapparan hyppääjät, koutsi ja huoltaja päässeet jo kotiinkin. Eilisessä kisassa Hannu oli kolmas, Rampe toinen ja mä voitin - arvalla.

Voiton 55 vuotiaiden kisassa vei Taisto Tuominen Tampereen Pyrinnöstä (melkein Tappara?). Rampen ja Hannun taisto oli erittäin tiukka. Lopputuloksissa miesten eroksi saatiin pienin mahdollinen, 0,1 pisteen, ero! Raimo hyppäsi ensimmäisellä hypyllä metrin pidemmälle ja toiset hypyt olivat molemmilla 30 metriä. Tyylipisteillä Hannu lähes kiri metrin etumatkan umpeen. Voittaja hyppäsi metrin ja 1,5 metriä pidemmät hypyt. Eli kaikenkaikkiaan mitaliTaisto oli tiukka - kisa ratkesi hyppäämällä.


Paikalla "jaettiin" ilmaisia arpoja. Kukin sai hakea yhden. Palkintojakin oli yksi. No minähän sen voitin arvalla numero 54. Palkintona oli 50 euron lahjakortti paikalliseen liikkeeseen. Täytyy käydä Hopea Sompa retkellä lunastamassa palkinto!

Eilen lauantaina siis hypättiin pienimmän mäen (HS38) ja suurimman mäen (HS80) kilpailut. Hyppääjiä oli pikkumäessä melko paljon, ja isoon mäkeenkin löytyi rohkeita poikia. Isossa mäessä sattui pahan näköinen kaatuminenkin, mutta hyppääjä selvisi säikähdyksellä ja tarkistusreissulla sairaalassa.

Limingan hyppyrimäki

Tapparalaiset ovat kotona, mutta kisat jatkuu tänään Taivalkoskella 50-metrin mäessä ja yhdistetyn hiihdolla.

Menomatkalla etsittiin Limingan hyppyrimäki, jota ei kumpikaan autossa olleista ollut nähnyt. Muistitiedon ja Internetin yhteistyöllä paikannettiin sijainti ja harjaantuneet hyppyrimäenbongaussilmät löysivät helposti mäkitornin puiden katveesta. Kovin lähelle ei "löydetty" tietä, mutta tällänen n. K15 mäki sielä näytti olevan.



Hannu
Rampe
Hannu

-------------- 0,1 pistettä --------------


Rampe
 --------------------------------------------------------------------
Tuomareita
Erkki Kokkolasta
Hissiin jonottajia (Isomäki)

Odotusta tornissa