sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Perillä Chaykovskissa

Tätä näpytellessä eletään täälä Venäjän Chaykovskissa sunnuntai-iltaa ja kotosuomessa vasta iltapäivää. Koko eilinen päivä sujui matkustelussa ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Moskovan kenttä oli kovin hiljainen ja Permin kenttä oli aika persoonallinen. Viimeinen 5,5 tunnin rutistus bussilla Permistä Chaykovskiin kävi jo raskaaksi, mutta lopulta päästiin perille. Mitään robleemaa ei matkassa ollut. Tie ja keli vain ei mahdollistanut nopeampaa etenemistä.

Tänään aamu valkeni talvisena. Noin 15 astetta pakkasta, auringon paistetta ja täysin tyyntä. Päivän mittaan vielä aurinko lämmitti mukavasti ja kahdesti kasteli paidan hikeen.

Mäkeenkin päästiin! Ja mäki on nyt korkattu. Eikä mikä tahansa mäki. Tämä K40 mäki on tehty betonista, joten nyt mäkin saan sanoa hypänneeni "betonista". Askel kohti mäkimieheyttä? Mutta tosissaan olosuhteet mäessä ja hotellissa on kyllä viimese päälle. Ihkauudet mäet ja hyvässä kunnossa ja kaiken kruunaa tuolihissi joka kuljettaa mäkikotkat tornin juurelle.

Tänään sai tuntumaa mäkeen ja huomenna saa sitten harjoitella alusta asti iha hyppäämistä eikä tarvi keskittyä enää mäkeen.



K65, K20, K40




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti