sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tulkoon valkeus

Ja nyt ei ole tulossa sanakaan Happosen polvesta. Muut meeediat hoitakoon sen polven.

Kuvan henkilö liittyy tapaukseen, mutta tilanne on lavastettu
Nytte on mäellä paikat valmiina talvea varten. Lumi saa tulla vaikka huomenna. Ei vain taida tulla. Latuset pitäs olla valmiit, Hannu oli rustannu höylänkin ja pienet säädöt tehtiin latuprofiiliin.. Aidat on pönkätty ja valot asennettu ja koepoltettu. Sytytetän ne sitte joulukuun alussa. Saapa kyläläiset valoa elämään!

Siinä sivuus rustasin suksien kanssa. Parafiinit pois ja voitelu tilalle. Suhteellisen hyvät oli suksenpohjat. Nekun on ollut voiteen peitossa, niin en ole aiemmin tiennyt mitä sielä on.


Ja sitten vähän huumoria:



lauantai 24. marraskuuta 2012

Tuleekohan sitä radiosta?

Kyllähän menee mäkihypyn seuraaminen hankalaksi. Joka kohdalla ollaan käsi ojossa ottamassa rahaa. Tänään näytettiin Lillehammerista miesten ensimmäinen kierros ja kooste naisten ensimmäisestä kierroksesta ja toinen kierros. Loput saisi katsoa netistä, tietenkin maksua vastaan. Toinen vaihtoehto on katsoa kooste joskus myöhemmin illalla. Pelkällä televisiomaksulla ei näe vilaustakaan koko lajista.

Kiitos Maikkari! Miksiköhän mäkihyppy ei enää kiinnosta lapsia ja nuoria? Voisko olla syytä ehkä siinä, ettei koko lajia näe edes telkkarissa, ellei sen eteen näe "suurta vaivaa". Ja jos sattuu sitä Maikkarilta näkemään, niin viimeistään fiilis menee tolvana selostajan ja pessimisti-Tonin kommenteista, joka samalla ampuu alas naismäkihypyn.

Olispa mukava seurata vielä Eurosportin lähetystä, missä selostus ja kommentointikin on kuosissaan. Hatunnosto siitä Lepistöille. Tuo kanava vain ei täälä enää näy, koska katsojia ei ollut riittävästi. Ei niitä tällätavoinkaan kyllä lisää tule.


tiistai 20. marraskuuta 2012

Mäkikotkamettällä




Talven pitäisi olla tuloillaan. Siltä ei kyllä tuo vihertävä nurmi näytä. Joka tapauksessa talvi tulee. Tänä vuonna aiotaan kokeilla mäkikoululaisten rekrytoinnin suhteen jotain erilaista. Mäkikoulu on aloitettu aina heti, kun mäki on saatu siihen tämmiin, että siihen voi kokemattomat suksittelijat päästää. Talvi on viimeaikoina tullut tammikuussa. Sitten saatu mäki kuntoon, lehti-ilmoitusten ja muiden ilmoitusten julkituloon meni aina viikko. Sitten ihmiset miettivät, aina ei pääse ja sitten se jää tai tulee kevät. Muutaman keväänä mäelle on ilmestynyt jotain vähän kiinnostuneita, mutta mitäpä se sitten enää on kun kelit ovat menneet.

Tänä vuonna kokeillaan Startti-iltaa, jonka tarkoituksena on kerätä uudet mahdolliset mäkikotkanpojat ja -tytöt mäelle käymään jo hyvissä ajoin ennen lumikautta. Innosta ja osallistujamäärästä riippuen jopa etukäteen tapahtuva kuivaharjoittelu voidaan aloittaa. Pääasia on kuitenkin, että sataisiin kiinnostuneiden yhteystiedot, jolloin heille voidaan informoida heti, kun tositoimiin voi päästä. Systeemi on ollut käytössä Seinäjoella jo iät ajat, ja nyt testissä meillä Karijoella. Matkassa ollaan perinteisten koulun ilmoitustaulumainoksen lisäksi Karijoen ja Isojoen lapsille jaettavalla lappusella ja tietenkin verkossa ja SOMEssa. Ensi tiistaina se sitten nähdään miten kävi!







sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Maurin matkassa

Eipä ole suomessa montaa mäkihyppyaiheista blogia. Muutamilla hyppääjillä blogi "on", mutta eipä niihin juuri tekstejä ilmesty. Aatsan Blogi on tietenkin oma lukunsa, johon ilmestyy varmaan mäkihyppyasiaa enempikin kun taas talvi koittaa.

Mutta nytpä on alkanut vipinää myös maajoukkueen ympärillä. Maajoukkue on saanut oman maskottinsa, joka on toistaiseksi kovin innokas bloggaaja ja kulkee joukkueen mukana missä milloinkin! Kannattaa käydä lukemassa Maurin matkassa - blogia!


Ja sitten Anssin Blogi...

maanantai 12. marraskuuta 2012

Juhlavuosi


Perjantaina kokoonnuttiin Etelä-Pohjanmaan mäkiseurojen kesken Ylistaroon sopimaan ensitalven alue-cup kisoista. Äkkiä ovat vuodet menneet, kun nyt tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, kun ensimmäisen kerran Liito-orava Cup näki päivänvalon. Vuonna 2003 Liito-orava Cupin ensimmäinen osakilpailu hypättiin Karijoella tammikuun 18 päivä. Kisat hypättiin vain pienimmässä K5 mäessä ja K17 mäessä. Nykyäänhän cupissa kisataan lähes kaikissa sarjoissa aina yleiseen asti, mutta alun alkaen sarjat taisivat olla 8, 10, 12 ja yli 12 vuotiaat.

Juhlavuoden kunniaksi rustataan kuvakirja, johon kerätään muistoja näiltä 10 vuodelta. Täytyy kaivaa kuva-arkistoja....



lauantai 3. marraskuuta 2012

Kalastajat!

Tässä ne nyt sitten on - "uudet" sukset! Ruuvasin tänään siteet paikoilleen. Ei olleet ensimmäiset siteet noissa suksissa. Siteen kohta suksessa on kun haulikolla ammuttu, mutta kaipa ne ehjänä pysyy. (Ja pieni täsmennys... nämä sukset EIVÄT korvaa aiemmin esiteltyjä Kneissleitä!)

Veteraanien Taivalkosken "leiristä" tuli infoa. Samalla syntyi päätös olla osallistumatta sinne. Koko kolmepäiväinen satsi on täynnä kisoja ja virallisia ja vapaita harjoituksia. Eipä tee mieli mennä sinne sekaan odotteleen vuoroaan.. ainkakaan kun matkaakin on se 580 km / sivu. Täytyy mennä joku toinen kerta, tai sitte joku toinen kerta jonnekkin ihan muualle.

Aiemmin viikolla tuli Mäkituomarikerholta talven tehtävälistaus. Kaksi reissua näyttäis olevan edessä. Kouvolaan Lidl-Cupiin  tammikuussa ja keväällä normaalimäen SM-kisoihin Jyväskylään. Saapa nähdä onko kumpaakaan kisaa.. tammikuu Etelä-Suomessa ja tuo maaliskuun loppuhan on jo melkein kesä..