Täällä ollaan perillä Szczyrkissä. Matka oli pitkä, mutta kaikki meni suunnitelmien mukaan.Suomessa VR oli ajallaan ja junassa söin herkullisen sipulipihvin kermaperunoilla. Ruokaseurana oli ravintolavaunussa ollut puolituttu. Tikkurilassa hyppäsin bussiin jolla siirryin lentokentälle. Bussissa ei montaa suomalaista ollut. Bussi jätti suoraan terminaalin eteen, joten kävelymatkaa Seinäjoen aseman pihasta Helsinki-Vantaan terminaaliin kertyi ehkä 250 m. Hyvä ettei urheilija kulu.
Olin kentällä hyvissä ajoin. Muita retkeläisiä alkoi tippumaan paikalle. Samoin vuoroaan odotteli jokunen Venäjän mäkiveteraani, jotka tuli samoilla lennoilla perille asti. Olihan paikalla vielä muitakin mäkihyppääjiä, kun Anssi Koivuranta näytti menevän ohi varusteineen. Varmaankin kotimatkalle Salpausselän kisoista. Terminaalissa mun laukkua täydennettiin Sahlströmin puvulla, vaikka herra itse lenteli paikalle Saksanmaan kautta.
Pienten odottelujen jälkeen lentokoneeseen ja matkalle kohti Varsovaa. En muista miten pitkään se lento kesti, pitäis tarkistaa se Neuvosen luntista, jota kaksi huonomuistista matkaajaa tutki useampaan kertaan. Suora ja hyvä tie oli tehty Helsingin ja Varsovan välille.
Varsovassa oli sitten runsaasti aikaa odotella jatkolentoa Krakovaan. Hiljainen oli kylätie. Tuntui, ettei paikalla ollut ketään muita. Jostain niitä sitten ilmestyi, kun kone oli kokolailla täynnä.
Krakovassa ei enää näyttänytkään niin länsimaiselta kuin siihen asti. Lentokoneesta rappusia pitkin jonkinlaiseen bussiin, joka vei "terminaaliin". Terminaali oli jonkinlainen varastohalli jossa oli matkatavarakuljetin, kärryjä ja vessa. Paikalla odotti meidän jatkokyydin bussikuski "Finland"-kylttinsä kanssa. Piakkoin matkatavaratkin tuli perille ja päästiin aloittamaan reilun sadan kilometrin loppumatka bussilla. Paikalle oli saapunut myös hra Sahlström mynssenistä.
Bussimatka kiemurteli pitkin kyliä ja pieniä kaupunkeja. Hyvin vähän aikaa ajettiin moottoritietä tai vastaavaa. Yksi peura aiheutti vähän sydämentykytyksiä kun kuski jarrutti ja väisti voimakkaasti. Oli aika liki ettei menty ojaan. Vain joku lisävalo särkyi peuran lisäksi. Vähän matkan päästä uusi jarrutus. Tällä kertaa alle jäi koira tai jokin muu pienehkö elävä. Lopulta päästiin hotellille ja sisään. Eli unten aika.
Tänään sitte alkaa tositoimet!
(tämä blogikirjoitus on kirjoitettu 5.3. aamuna. Internet-yhteys ei toimi, joten
siksi aikaleima tulee olemaan jokin ihan toinen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti